Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Ihan muuta’

Väriterapiaa

Lisääntyvä valo ja huimaa vauhtia pitenevät päivät lisäävät energiatasoa eikä minua ollenkaan haitannut, että eilen, pitkänä perjantaina olikin vappusää (eli satoi räntää). Hyvällä omalla tunnolla viipyilin erilaisilla sisustuksellisilla sivuilla ja aina vaan palasin tähän kuvaan:

20120407-144058.jpg

Minulla ei ole koskaan ollut mitään mintunvihreää sisustuksessa, mutta tuota kuvaa katsellessa tulee sellainen olo, että pitäisikö olla. Tunnelma tuossa keittiössä olisi aivan toinen, jos seinät olisivat vaikkapa valkoiset.

(Kuva on kopioitu ruotsalaisen Alvhem -kiinteistövälittäjän inspiraatiokuvista)

Sain ensimmäisen oman huoneeni, kun olin kuusivuotias. Sen seinät olivat kirkkaat kanapojankeltaiset. Keltainen oli ehdoton lempivärini pikkutyttönä. Pidän siitä edelleen. Seitsemän vuotta sitten ostimme pitkään haaveilemiani Myran tuoleja, kaksi niistä on keltaista, harmaiden seurana, vaalenharmaassa keittiössä ne miellyttävät silmääni edelleen. Tämän päivän Hesarista luin, että keltainen on niin energisoiva väri, että sitä pitäisi välttää makuuhuoneessa. Minulla oli suuri kuisaus ostaa pojille ihanat keltaiset Elefantti -lakanat, mutta jätän nyt väliin.

href=”https://geranium2010.files.wordpress.com/2012/04/20120407-192513.jpg”>20120407-192513.jpg
(Kuva Finlayson)

Keltaisen pikkutyötön huoneen jälkeen sain beige-ruskean huoneen kun muutimme. Siitä alkoi ruskea kauteni, joka vaatekaapissani jatkuu edelleen.

Ruskean huoneen jälkeen minulla oli vielä vaaleansininen huone, jonka väritys ei ollut oma valitsemani, sen jäkeen sisustukseni itse valitut isot värilliset asiat ovat olleet harmaita, mustia tai vihreitä.

Reilu kymmenen vuotta sitten valitsimme sisämateriaaleja nykyiseen kotiimme. Vaaleiden seinien seurana meillä on harmaata, johon en usko kyllästyväni koskaan.

<a

Mainokset

Read Full Post »

Kesälomaa

Eilen taas ihmeteltiin luonnonvoimia, miten 30 asteen helle voi hetkessä muuttua 15 asteen syysmyrskyksi. Lauantai-iltana sain unenpäästä viilentävän iltauinnin avulla, eilisiltana kaivemme villasukkia ja fleecejä esiin.

Pohdiskelin eilen, että jos olisin edelleen aikaisemman elämän työpaikassa, alkaisi nyt viimeinen lomaviikko. Juuri kun talven stressit alkavat unohtumaan ja ihan pyytämättä ja yllättäen tulee uusia ideoita. Mutta onneksi tässä elässä lomaa on vielä jäljellä, niin että voi suunnittella tekevänsä vielä vaikka mitä… Ei kesän saldo tähän mennessäkään mikään huono ole: kuopus on oppinut ajamaan ilman apupyöriä, olen lähes maalannut saunan, meillä on terassi ja laituri, esikoinen on innostunut ristisanatehtävistä ja olemmepa ennättäneet kerran retkelle lähisaareenkin.

Esikoisella on kesäläksynä kasvien kerääminen. Opettajan antamalta listalta pitäisi kerätä ainakin 10 kasvia, prässätä ne, kirjoittaa kasvin tiedot ja teippailla kauniisti paperille ja järjestää kansioon. Keräsimme kasveja kesäkuun alkupuolella, eilen laitoimme ensimmäisen erän kansiokuntoon. Minä taidan olla tehtävâstä innostuneempi kuin esikoinen.

Olen aloittanut myös aleshoppailut. Mitään en tosin ole ostanut, vain nettipuotien sivuja selaillut. Jos olisin ollut varhemmin liikkeellä, olisi Mulberryn shopista voinut tilata puoleen hintaan mustan kiiltonahkaisen Bayswaterin 13″ MacBookille modifioitununa tai Stockalta Rörstrandin Swedish Grace astioita valkoisina. Mutta ei se mitään vaikka kummatkin jäivät väliin. Ehkä muutaman päivän päästä lähdemme ostoksille paikalliseen ossuuskauppaan 😉

Read Full Post »

iPad bloggailua

Mietin pärjäisikö lomalla pelkällä iPadillä, ilman tietokonetta.

Latasin WordPressin Appstoresta. Ostin Camera connection kitin ja siirsin muutaman kuvan. Vielä pitäisi oppia liittämään ne tänne blogiin.


Taisi onnistua. Kakku on kummitytön synttäreiltä puolen vuoden takaa. Me lähdemme nyt puistoon.

Read Full Post »

Mistä olisin kirjoittanut.

Jos olisin kirjoittanut blogia kymmenen vuotta sitten olisin kirjoittanut sukulaisille ja ystäville kuulumisia Kaliforniasta. Viikonloppuretkistämme lähiseuduilla, piknikeistä Sonoman ja Napan viinitiloille, pyrähdyksistä San Franciscoon ja joskus vähän kauemmaksikin. Liittänyt mukaan lähiympäristöstä näpsittyjä valokuvia, jotka olisi otettu ensimmäisellä digitaalikamerallamme, johon olimme hankkineet huikean 16 Mb:n kokoisen muistikortin. (Vieläkin muistan, että muistikortti maksoi 100 dollaria. Pitkään kameroihin ja muihin laitteisiin tuli hankittua sen kokoinen muistikortti, jonka sai satasella.) Blogia olisin kirjoittanut kotona modeemilla toimivalla Internet-yhteydellä, joka silloin ei tuntunut laisinkaan hitaalta. Muita blogeja olisin saattanut lukea töissäkin.

Olisin varmaan välillä laittanut mukaan juttua ruuista, joita söimme tai kokkailimme. Perjantai-iltojen take-outeista joka olivat  useimmiten joko pizza,  kiinalaista tai meksikolaista. Kertonut, mitä Ben&Jerry makuja olen syönyt (Phish food, From Russia with Buzz, Grule Britannia…) Ehkä joskus olisin laittanut kuvia ystäviemme luona syödyistä ihanista illallisista, ihan varmasti ainakin formula 1 brunsseista, joita vuorotellen isännöimme.

Välillä olisin varmasti kertonut jostakin only in America -sattumuksesta  – esimerkiksi siitä, kun sain vakuutusyhtiöltä heidän virheensä vuoksi maksusitoumuksen kemoterapiaan (chemotheraphy). En kuitenkaan huutokaupannut sitä eBayssä, niin kuin työkaverini  nokkelasti ehdotti, vaan yritin puhelimessa saada sen korjatuksi siinä kuitenkaan onnistumatta.  Ainoastaan lääkäri voi pyytää oikaisuja maksusitoumukseen, ei vakuutettu itse. Vieläkin muistan turhautumiseni tason tuon puhelun jälkeen kunnes ajattelin, että onko jossain syöpäpotilas, joka on saanut maksusitoumuksen valohoitoon (phototeraphy). Ei mahda naurattaa.

Olisin saattanut välillä kertoa edistymisestäni autoilijana. Tuolloin ajelin Santulla, hopealla new beetlellä, jonka kukkamaljakossa oli oranssi gerbera. Santtu sopi paremmin Kaliforniaan kuin Suomeen, 14 cm maavara oli lumikeleissä jokseenkin riittämätön eikä takapenkille olisi mahtunut kahta lastenistuinta. Santtu on viimeinen autoni, jolla on ollut nimi.

Joskus olisin varmaan laittanut kuvia keramiikkatöistäni. Vietin torstai-illat ja lauantai-päivät läheisellä kansalaisopistoa vastaavalla rec centerillä, jonka tiloissa toimi upea keramiikkastudio.  Lapsettomana oli mahdollisuus käyttää omiin harrastuksiin noin paljon aikaa.

Aika täsmälleen näinä aikoina kymmenen vuotta sitten blogi olisi muuttunut avoimesti vauvanodotus-blogiksi. Joku päivä olisin liittänyt blogiin ultrakuvan esikoisesta isovanhempien ihasteltavaksi. Oikeasti lähetin kuvan faksilla, jollainen meillä oli kotona . (Onko missään enää nykyisin fakseja?) Ihan oikeastikin kymmenen vuotta sitten kirjoitin raskauspäiväkirjaa, tosin kynällä “The pregnancy journal” nimiseen opuksen, jonka yllätyksekseni löysin äsken kirjahyllystä. Sen mukaan tasan kymmenen vuotta sitten oli raskauspäivä 127. Tuon päivän kohdalle olin kirjoittanut painoni (136 ei sentään kiloa vaan paunaa) ja merkinnässä kerroin, että puuskutan jo lyhyen kävelyn jälkeen ja aina väsyttää. Viikonloppuisin nukuin päiväunia…

En kaipaa raskausaikaa ja olen äärettömän onnellinen lapsistamme, jotka nykyisin nukkuvat vallan mainiosti läpi yön, osaavat useimmiten pukea päälleen itse ja esikoinen nälkäisenä jopa löytää jääkaapista syötävääkin itselleen.

Kymmenen vuotta sitten oli mielenkiintoinen elämänvaihe mutta mieluusti elän tätä hetkeä

Read Full Post »

Haaveiluja

Olen haaveillut uudesta televisioita olohuoneeseen. Sellaisesta, jolla pystyisi katsomaan suoraan YleArenan ja miksei muidenkin netistä löytyvien palveluiden tallenteita. Esimerkiksi tällaisesta:

Eilen minulla oli 20 ylimääräistä minuuttia  ja käytin sen piipahtamalla keskustan Stokkan Argos hallin kahviaiheisessa myyntinäyttelyssä.  Olisiko televisiota mukavampi  vaihtoehto sijoittaakin kahvikoneeseen, joka napin painalluksella jauhaa pavuista kahvia ja tekee kuppiin automaattisesti miehelle espresson ja minulle latten?

Niinhän se on, että elämä on valintoja täynnä.

Read Full Post »

Olen viime aikoina törmännyt muutaman seuraamani blogin kohdalla viestiin, jossa kohteliaasti kerrotaan, että blogi jää tauolle. Itse en ole päässyt edes niin pitkälle. Toki tuollaiset viestit ovat merkityksellisempiä sellaisille blogeille, joilla on vakiolukijakunta, jonka mielenkiintoa haluttaisiin ylläpitää ehkä sitten tauon jälkeenkin.

Omalle blogihiljaisuudelle on ollut monta syytä. Kesällä en jaksanut stressata nettiyhteydestä ja kun työt alkoivat, ei aikaa tuntunut olevan.  Kun blogaus jää pikkuhiljaa arkisista tekemisistä pois, kynnys uudelleen aloittamiseen on noussut koko ajan.

Kynnystä on korottanut pohdinta siitä, mikä tämä blogi oikein on. Iso osa seuraamistani blogeista on yhden asian blogeja: ruokaa, sisustusta, lifestyleä… Tyylikkäitä, hienoja kuvia ja taitavia kirjoittajia. Mukaan mahtuu myös muutama ammatillinen blogi sekä jokunen yrityksen pitämä blogi. Viimeisin tilaus liittyy uuteen leluuni.  Varsin hyvin tiedän, että jos haluaisi blogilleen lukijoita ja keskustelua, pitäisi olla jotakin mielenkiintoisempaa kerrottavaa kuin syksyn pimeys ahdistaa tai että töissä on kiirettä. En ole blogilleni suurta lukijakuntaa tavoitellutkaan vaikka ilahdun kovasti joskus tänne jätetyistä kommenteista. Kommenteista suuri osa on tuntemiltani henkilöiltä, melkein sisäpiirijuttuja. Oikeastaan olen kammonnut ajatusta, että saisin blogissani ilkeitä anonyymejä kommentteja, sen verran usein suosittujen blogien pitäjät puolustelevat sanomisiaan ja tuntuvat miettivän pitäisikö anonyymi-ilkeilyjen vuoksi blogaaminen kokonaan lopettaa. Koska palkkatyöni yksi osa on kerätä anonyymiä, ei-aina-niin-kypsää, palautetta kahdeksan viikon välein, en samanlaista halua vapaa-ajallani.

Kun perustin tämän blogin, suunnittelin ryhtyväni jatko-opiskelijaksi ja ajattelin tarvitsevani blogia ehkä oppimispäiväkirjaksi. Hyvin pian vaihde kääntyi oman elämän pohdintoihin sekä lasten tekemisten ja sanomisten taltiointiin. Mutta kun lapset ovat kasvaneet, olen alkanut suhtautua varovaisemmin siihen, mitä heistä kirjoitan… Toisinaan kirjoitan muistiin ruokaohjeen, jota olen tullut kokeilleeksi ja perhe on hyväksynyt sen niin hyväksi, että sitä kannattaisi kokata uudelleenkin. Blogini päiväkohtaiset kävijämääräennätykset olivat silloin kun Pastanjauhajat linkittivät kanahuiluihin.

Tiedän että kaikkein eniten blogiini päädytään erilaisilla mökin sisustukseen liittyvillä hakusanoille. Mökkiin liittyvät jutut siirsin Kallioniemi -blogiin. Siellä on hiljaista talvella, koska Kallioniemi ihan oikeasti on kesämökki eikä mikään vapaa-ajan asunto. Kallioniemenkään kirjoittelulla en yritä kosiskella suurta yleisöä, en usko että ulkopuolisesta on mielenkiintoista lukea rakennuspäiväkirjaamme, mutta jotenkin salaisesti toivon että pojista saattaisi joskus vaikka ollakin. Kallioniemen uudisrakennusprojekti etenee siihen suuntaan, että ensi kesänä hyvinkin uutta saunaa ja saunatupaa oikeasti päästään sisustamaan. Jospa minäkin saisin edes vähän opeteltua valokuvausta! Todella mukavahenkinen blogi aiheesta alkoi joskus viime keväänä. Minulla on linkki Kivakuva -blogiin Google-readerissä ja toivon, että jossain vaiheessa kirjoittajalla olisi taas aikaa ja intoa jatkaa kirjoittelua.

Nimeäni en ole toistaiseksi blogissani julkaissut, mutta tiedän olevani erittäin tunnistettava täällä kirjoittaessani. Tietoisesti olen myös välttänyt kantaaottavia aiheita vaikka viime aikoina sellaisia on tullut mieleen. Mitä hyötyä olisi täällä taivastella esimerkiksi päättäjien (vai virkamiesten) logiikkaa, kun suomalaisilta yliopistoilta ja korkeakouluilta toisaalta odotetaan koulutusvientiä mutta sitten toisaalta ei anneta suureksi osaksi verovaroin rahoitettavien organisaatioden rahastaa sillä osalla toimintaansa, (tutkintomuotoinen koulutus) mitä niissä parhaiten osataan ja pääasiassa tehdään? Ihan yhtä hyödytöntä olisi blogitaivastelu lapseni päiväkodin uuden omistajan hoitosopimuksen  “muutaman päivän joululoma” -tulkinnasta. Minusta “muutama” on kolme tai neljä, päiväkodin omistajan mielestä se on kymmenen arkipäivää, joka joulun ja uuden vuoden pyhät ja viikonloput mukaanlukien tekee lähes kolmen viikkon tauon päivähoidosta.  Kun lukijakuntaani ei kuulu merkittävää joukkoa kotipaikkakuntani tulevien päiväkoti-ikäisten vanhempia, uhitteluni sosiaalisen median voimasta painostuskeinona olisi turhaa (enkä mainitse tässä yhteydessä päiväkodin nimeä) mutta kiitollisena otan vastaan vinkkejä, miten yksityisen päiväkodin omistajaan rakentavasti voisi tilanteessa vaikuttaa, kun äänestäminen lompakolla ei tule kysymykseen eikä pelkästä asian esilleottamisesta kasvotusten ollut mitään apua?

Välillä minulle on tullut halua kirjoittaa jostain ammatillisesta asiasta mutta toistaiseksi hinku on kuitenkin menny ohi.  Ei minulla mitään suurta ja mullistavaa sanottavaa oppimisesta ja opettamisesta ole ja toisaalta olen vielä sen sukupolven kasvatteja, joka on tottunut olemaan sekoittamatta liikaa työtä ja vapaa-aikaa. Mutta ihailen, kun jotkut ovat ryhtyneet tuumasta toimeen.

Päivän asua ei tässä blogissa ole, mutta tässä tulee päivän voimaannuttava valokuva:

Ehkä ensi vuonna tähän aikaan lasken viikkoja, milloin tuollaisiin maisemiin pääsen.

Read Full Post »

Jäin hipaksi

Eihän sille mitään voi, kun jää hipaksi.

Read Full Post »

Older Posts »