Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for maaliskuu 2012

Kesäjopo

Tänään siirryttiin kesäaikaan sekä virallisesti että konkreetisesti. Minä hankin itselleni pyörän.

Se ei mahtunut auton takakonttiin vaikka istuimet oli käännetty kumoon, niinpä minun piti keväisessä säässä pöyräillä kotiin. Vähän jännitti, sillä edellisestä fillarilenkisä olikin reippaasti yli kymmenen vuotta.

Mutta pystyssä pysyin edelleen ja osasin kaupasta kotiin ilman navigaattoria.

20120325-224448.jpg

Mainokset

Read Full Post »

Sitruunatorttu

Tämä resepti on Time of the Aquariuksen Minnalta ja minusta erinomainen esimerkki siitä, kuinka minunlaiselleni ruuanlaittajalle parhaimmat reseptilöydöt löytyvätkin muualta kuin ruokablogeista. Ruokablogien ulkopuolella useammin laitetaan jakoon pelkästään helmiä, eikä yleensä mitään ylenpalttistä näpräystä vaativaa.

Minä leivon tätä käyttäen Kaiserin neliönmallista 24 *24 irtopohjavuokaa. Kun siihen laittaa leivinpaperin pohjalle, saa tortusta leikattua elegantteja, pikkuruutuja, joita voi mainiosti pakastaa, jos on tarpeen. Minnan blogista olen nähnyt, että annoskoko on sopiva myös Teema-sarjan isompaan suorakaiteen muotoiseen vuokaan.

Puuterinen sitruunatorttu
3 dl jauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasikeria
150g voita
====== Sekoita kaikki yhteen, voi pehmeänä nokareina viimeisenä.

Painele taikina heti vuokaa ja uuniin 200°c / 15 min

Päälle:
3 munaa ja 2 dl sokeria = vaahdoksi vatkattuna

lisää munavaahtoon:
1/2 dl jauhoja
5-6 rkl sitruunan mehua
1:n sitruunan kuori raastettuna
— Kaada ”töhnä” torttupohjan päälle ja laita takaisin uuniin n. 10 min

Ennen tarjoilua ripottele päälle pölysokeria.
Parhaimmillaan seuraavana päivänä. : )

Read Full Post »