Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for maaliskuu 2011

Kesäaika

Yöllä on pakkasta yli kymmenen astetta ja kotipihan kinokset edelleen korkeat. Ilmatieteen laitos ennustaa vielä alkuviikkoon lumisateita. Kun pääsiäiseenkin on vielä useampi viikko, ei totisesti tunnu isommin keväiseltä. Eilen tuli ilmoitus, että viikon päästä esikoisen jalkapallojoukkue siirtyy harjoittelemaan ulos. En tiedä millainen vääntö sopivista varusteista ennen harkkoja käydään, kun minun mielestä ulos ei voi mennä nappiksilla ja shortseilla.

Tänä aamuna laskin, että kesälomaan on kymmenen viikkoa. Minkähänlaisen ”viikkokamman” perustaisin? Jospa saisin vietyä kaapeista tarpeettomaksi tullutta tavaraa kassillisen kierrätykseen joka viikko – ihan kohtuullinen tavoite. Taidanpa aloittaa tänään kuopuksen vaatekaapista. Huomasin eilen, että siellä on taas puseroita, joiden hihat ovat käyneet lyhyiksi.

Eilen kaupassa minulla oli iso houkutus ostaa siemenpusseja. Mutta olen päättänyt, että en tänä vuonna kasvata mitään  taimia itse, sillä niiden kuljettaminen mökille on tuskaa. Sen sijaan ostin ruukkunarsisseja – ovat kyllä ihania!

 

 

 

 

Read Full Post »

Suit sait sisukas…

Tällä viikolla kuultiin ihania, huojentavia, uutisia – pikkuveli pääsee samaan kouluun isoveljen kanssa!

Puheet koulun aloittamisesta saivat kuopuksen pohtimaan jo tulevia. Keskustelumme autossa matkalla päiväkodista kotiin meni suunnilleen näin:

Kuopus: Voiko sen itse valita minne sitten menee töihin?
Minä: Jos käy ahkerasti koulua ja koulun jälkeen opiskelee, niin kyllä silloin on mahdollista pyrkiä sellaiseen työpaikkaan, mikä itseä kiinnostaa.
Kuopus: No sitten minusta tulee isona scientist.
Minä: Siis tiedemies – hienoa. Hyvä ammatti.

Ja samalla myhistelen itsekseni kuopuksen kunnianhimoisia tavoitteita jo eskari-ikäisenä.  Mutta kuopus vielä jatkaa:

Tai sitten voisin ryhtyä kaupan myyjäksi. Kaupan myyjillä on varmasti paaaaaaljon rahaa.

Voi miten meidän pikkuinen kuopuskin kasvaa – syksyllä koululainen.

Read Full Post »