Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for tammikuu 2011

Arki

Kotoa vähäiset joulukoristeet (pari sähkökynttelikköä ikkunoita, muutamat ikkunakoristeet) laitoin varastoon loppiaisena. Blogin jouluinen bannerikuva taas oli täällä vielä tänäänkin. Kuvaa hyvin oikeastaan millaista on muutenkin. Loppiasen jälkeen alkoi normiarki ja sen kiireet. Ja kestää taas aikansa, että siihen rytmiin tottuu.

Lueskelin tänä aamuna kotiin parin viikon aikana tulleita (sisustus)lehtiä. Ihanan ullakkokodin esittelyn kohdalla pysähdyin lauseeseen ”terassi on omiaan aamukahveille” ja ajatuksissani olin jo kesässä ja aamukahviterassilla, jolla minä tietenkin juon teetä. Mutta sinne on vielä jonkin aikaa. Kotiterassilla on tällä hetkellä valtaisa lumikeko katolta pudutettua lunta.  Samainen aamukahviterassimielikuva vei minut myös Kallioniemeen ja sinne uuden saunan ympärille unelmoimaani terassille ja kesäkeittiöön. Kaikki aikanaan. Mutta seuraavaksi taidan lähteä etsimään terassi- ja kesäkeittiöinspiraatiokuvia. Jospa niitä löytyisi tarpeeksi, niin että saisin Kallioniemenkin blogiin kirjoituksen aikaiseksi. Aikaisin alkanut kylmyys ja nyt myös siellä runsas lumi ovat torpanneet kaiken edistymisen rakennuksella.

 

 

 

Mainokset

Read Full Post »

Kaikkea muuta kuin kuiva kakku

Joululomalla oli tilaisuus nähdä pitkästä aikaa ystävää. Kaikkea ehdittiin turista. Hassuja asioita jäi mieleen niin kuin vaikka että ystävä oli etsinyt mehevää sitruunakakun ohjetta. Sellaista, millaista myydään leipomossa.

Loppiaispäivänä järjestelin vierashuonetta. Siellä oli vaikka mitä roinaa. Esimerkiksi jostain lehdestä repäisty kakkuresepti, otsikoitu mandariini-unikkokakku, mutta kun reseptin luki, huomasi, että sitruunaahan siinä oli.  Joten oli ihan pakko kokeilla, millainen ohje oli joskus tullut otettua talteen. Se meni näin:

1 prk säilykemandariineja (suomessa myytäväissä purkeissa paino on 315 g josta mandariineja 175 g)
1 dl paksua turkkilaista jugurttia (minä käytin kermaviiliä)
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl unikonsiemeniä (ohjeessa luki kevyesti paahdettuna, mutta minä laitoin suoraan pussista)
150 g sulatettua voita

Siirappi
Mandariinipurkin liemi, noin 1 dl
1 dl sitruunamehua (minä laitoin yhden ison sitruunan mehun)
1 ½  dl raakaruokosokeria (mitä lienee, aioin laittaa ihan tavallista sokeria, mutta kun se ei riittänyt, käytinkin siirappia)

Tee näin

  1. Soseuta mandariinit, säästä liemi siirappia varten.
  2. Sekoita mandariinisose ja jugurtti.
  3. Vatkaa sokeri ja muna vaahdoksi
  4. Sekoita kuivat aineet keskenään
  5. Yhdistä kaikki aineet taikinaksi.
  6. Kaada 1,5 l vetoiseen pitkulaiseen voideltuun (ja jauhotettuun) kakkuvuokaan ja paista 180 C, 50 minuuttia
  7. Jäähdytä vuoassa ennen kumoamista.
  8. Valmista siirappi keittämällä ainekset siirapiksi noin 10 minuuttia
  9. Kaada hieman jäähtynyt liemi kakun päälle ja anna imeytyä muutama tunti ennen tarjoilua.

Syömme tätä tänään iltapalalla, mutta salaa maistoin jo palan. Minusta oli tosi hyvää.

Lisäys – pojat tykkäsi kakusta kovasti, erityisesti sitruunaisen siirapin mausta. Aamulla mutustelin salaa yhden palan ja analysoin makua lisää. Kakusta saisi sitruunaisemman, jos korvaisi tuon soseutetun säilykemandariinin soseutetulla tuoreella sitruunalla. Soseutettua mandariinia tuli noin 1 dl ja se oli hyvin nestemäistä, saman määrän voisi laitta sitruunaa, luulisin että pari pientä sitruunaa menisi. Mukaan voisi vielä voisi laittaa sitruunankuoriraastetta. Mutta nuo unikonsiemenet kakussa ovat ihania. Ne eivät juurikaan maistu miltään, mutta tuovat ihanaa rapeutta.

 

Read Full Post »

Joulukuun alussa sain vihiä, että olen ollut nii-iiin kiltti, että voin odottaa saavani joulupukilta iPhonen.

Vanhassa nokialaisessani olen maksanut hidasta datayhteyttä, ihan ilman kytkyä, kaksi ja puoli vuotta DNA:lle. DNA on ollut operaattorini viitisen vuotta, ilman isompia ongelmia. Suurin viimeaikojen miinus on ollut että kesämökillämme DNA:lla dataa sai vain GPRS:n nopeudulla mutta kilpailija Elisa toi sinne 3G:n. Päätin vaihtaa operaattoria, niin että ensi kesänä pääsen nettiin mökiltäkin.

Tiistaina 7.12.2010 espoolaisessa Elisa Shoptissa tein sopimuksen että vaihdan operaattoria DNAsta Saunalahdeksi. Sovimme siirtopäiväksi 24.12.2010 koska uuden operaattorin sim piti olla iPhoneen sopiva mikrosim, joka vanhaan nokialaiseeni ei sovi. Otin tarjousliittymän, jossa 24 kk:n sopimuksella sai nopeimman datan puoleen hintaa 6.90 € /kk sekä Android puhelimen. iPhoneen sopivan mikrosimkortin sain myymälästä mukaani.

Keskiviikkona 8.12.2010 sain ystävällisen soiton DNA:lta, jossa kysyttiin, voisinko vielä harkita operaattorin vaihtoa. Kesämökillemme 3G verkkoa he eivät voineet luvata, mutta otin toiseen, kotipuhelimena käytettyyn dna-liittymään jonkun etupaketin.

Noin puoltatoista viikkoa myöhemmin sain Saunalahdelta viestin, jossa kerrottiin, että operaattorin vaihto siirtyy 17.1.2011. Mies selvitti jostain, että viivästys johtuu siitä, että kytky-Android puhelimet ovat Saunalahdelta loppu.

Tiistaina 21.12. 2010 asioin espoolaisessa ElisaShopitissa ja sain sovittua operaattorin vaihdoksi ylihuomisen, torstain 23.12.2010.

Torstaina 23.12.2010 puhelimeni oli edelleen DNA verkossa, samoin 24.12.2010

Maanantaina 27.12.2010 aamulla laitoin Saunalahden mikrosimmin iPhoneen. Se meni Saunalahden verkkoon ja puhelimella pystyi soittamaan! Data ei toiminut ja puhelut eivät tulleet perille. Menin  ElisaShopitiin ihmettelemään asiaa. Siellä ohjattiin soittamaan Saunalahden asiakaspalveluun. Niin tein. Asiakaspalvelussa kerrottiin, että numeron siirto on vaiheessa, malttia peliin, päivän aikana pitäisi korjaantua.

Tiistaina 28.12. 2010 aamulla liittymäni datakin toimi mutta puhelut sen enempää kuin tekstaritkaan eivät tulleet perille . Päivä oli muuten niin toimelias, että en asiakaspalveluun ehtinyt jonotella.

Keskiviikkona 29.12.2010 puhelimeni oli edelleen mykkä joten ei auttanut kuin jonottaa Saunalahden asiakaspalveluun. Sieltä sanottiin, että liittymä on siirtynyt Saunalahdelle, mutta vanha operaattorini DNA ei ole omissa järjestelmissään päivittänyt sitä tietoa, jonka perusteella tulevat puhelut minulle ohjautuvat. Saunalahti on yhteydessä DNA:han ja asiakaspalveluhenkilö vielä kertoi minulle, että toisinaan tällaiset asiat korjaantuvat ihan päivässä, toisinaan voi mennä pidempääkin, mutta he eivät voi mitään tehdä, minun pitää vain odottaa.

Keskiviikkona 5.1.2011 soitin taas Saunalahden asiakaspalveluun, jossa minua alettiin pompotella ihmiseltä toiselle. Ei ollut mitään lisätietoa, kaikki viivästys johtuu vanhasta operaattoristani DNA:sta.  Yritettiinpä minulle vielä sanoa, että miten niin asiaa pitäisi kiirehtiä, kun minä vasta tänään siitä ensimmäisen kerran soitin. Tajusin vaatia itselleni tiketin numeron. Ongelmani oli kirjattu Saunalahden järjestelmiin 29.12.2010.

Torstaina 6.1.2011 mieheni muisti, että on olemassa palvelu, jolla kuluttaja voi tarkistaa, minkä operaattorin numero tietty numero on. Googletuksella löytyi että palvelu löytyy osoitteesta http://www.siirretytnumerot.fi/ Palvelun selosteesta luin, että sen tiedot ovat lähes reaaliaikaisia. Sen mukaan numeroni operaattori oli edelleen DNA.

Perjantaina 7.1.2011 soitin DNA:lle. Erinäisen jonottelun jälkeen selvisi, että Saunalahti oli lähettänyt operaattorinsiirtopyynnön numerostani pyytäen siirtopäiväksi 23.12.2011. DNA oli päivän hyväksynyt ja siitä tiedon lähettänyt Saunalahdelle. DNAlla ei vahvistettua siirtopäivää pystytty vaihtamaan vaan kehotettiin olemaan yhteydessä Saunalahteen. Sinne soitinkin kuunnellen taas tympeää jonotusmusiikkia. Asiakaspalvelu vahvisti, että kyllä siirtopäiväksi on kirjattu 23.12.2011. Kysyttiinpä vielä, että mikä päivä minulle sopisi paremmin.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin operaattorini oli vihdoin vaihtunut ja sain ensimmäisen soiton uuteen puhelimeeni.

Joten tutuille tiedoksi – liittymäni toimii taas. Toivottavasti Saunalahti operaattorina on jatkossa vähän vakuuttavampi kuin alkumetreillä.

Lisäys – tämän tapauksen opetus on se, että kun halua ja tahtoa löytyy, operaattorin vaihto teknisesti onnistuu kahdessa puolessa tunnissa, sanoi ne siellä asiakaspalvelussa tai shopitissa ihan mitä muuta tahansa.

Read Full Post »

Sisustusunelmointia Tukholmassa

Piipahdimme joululomalla Tukholmassa. Minusta oli tosi mukava katsella sisuskauppojen tarjontaa ja miettiä, mikä sopisi omaan kotiin. Esimerkiksi pieni kapea String pocket hylly sopisi makuuhuoneeseen minun puolelle sängyn viereen, eikö sopisikin?

Kuvassa se on mustana, meille sopisi paremmin kokovalkoinen.

Kaupoissa oli paljon tarjolla erilaisia naulakoita. Eteisen nykyisen poikien matalalla olevan vaakamallisen naulakon voisi minusta korvata tällaisella Mazen noin metrin korkuisella pystymallilla, valkoisella tosin:


Mazea Suomessa myy ainakin Stockmann, niin että hankinta onnistuu kotonakin, jos menee kotiraadilta läpi.

NK:lla ihastelimme poikien kanssa Design House Stockholmin osastoa, pidimme kovasti Family tuoleista, ne näyttivät erityisen kivoilta valkoisina.


Kotiraadille tiedoksi, tuoleille ei ole tarvetta, en siis ano hankintalupaa 😉

Kuopus edelleen haaveilee Block-lampusta, joka ei ehtinyt joulupukin pakettiin. Minä löysin uuden haaveiden kohteen, Joy-kynttelikön:

Design Torgetissa  paljon kivoja asioita, esimerkiksi hauskat johtojen kiinnityslehtikoukut ja lintu, mutta omassa kodissa niille en keksinyt paikkaa


Yhden hankinnan tein. Ostin Stockhomesta Bosignin ”latauslaatikon”, jonne piilotan pistorasian ja erinäisten laitteiden latureita.

Kaikki kuvat on otettu valmistajien tai myyjien sivuilta.

Read Full Post »

Uusi vuosi

Vuosi 2010 alkoi ja päättyi lumitöiden merkeissä.  Ja samoissa merkeissä alkoi vuosi 2011.

Vuosi 2010 oli ilmojen puolesta sellainen, että minä uskon ilmaston muutokseen, en sen lämpenemiseen. Talvet tuntuvat muuttuvan runsaslumisiksi, hyisiksi pakkastalviksi ja hellekesä oli i-h-a-n-a. Ihanan hellekesän vietimme mökillä saunaa rakentaen ja pikkumökkiä laittaen. 2010 oli meidän ensimmäinen mökkikesä.  Oma mökki oli päättyneen vuoden isoja asioita. Muut vuoden isot asiat liittyvät suoraan tai välillisesti kännyköihin. Viimeisin kännykkäharmistus liittyy  joulupukin tuomaan uuteen söpöliiniin, jonka alku ei ole ollut paras mahdollinen, kun operaattorin vaihto on mennyt niin ketuille kuin vain on mahdollista eikä oikein tunnu olevan ketään, jota asiassa voisi kiirehtiä. Tuttaville tiedoksi, jos yritätte minulle soittaa kuulette heti viestin ”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”. Tämä johtuu kuulemma siitä, että soitto ohjautuu vanhalle operaattorille vaikka numero muuten on jo siirtynyt uudelle, jolloin uusi operaattori ei voi tehdä mitään ja vanhaa ei näytä enää kiinnostavan. Minä voin kyllä soittaa. Tekstaritkaan eivät tule perille paitsi ne, jotka operaattori itse lähettää.

Muutoin vuosi 2011 alkaa toiveikkaissa tunnelmissa. Tapanani ei ole tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta Pilates -jumppaan olen itseni maksanut toukokuulle saakka. Suunnittelen myös olohuoneen kalustuksen osittaista uudistamista, pientä vihreää valoa olen sille kotijoukoilta saanut kunhan ennen sitä teen jotain muuta. Pakkasten ja talven loppumista odotan ja sitä, että jossain vaiheessa taas pääsee jatkamaan mökkiprojektia. Ehkäpä jo pääsiäisenä.

Read Full Post »