Olen ennenkin kuvannut tuntojani täällä blogissa Robert Frostin runolla, joka päättyy sanoihin siksi kaikki on toisin.
Tässä on kuva townhomesta, jonka vuonna 1999 melkein ostimme.
Tarjouksemme hävisi voittaneen tarjouksen parilla tuhannella dollarilla, siis ihan mitättömällä summalla kun sitä vertaa kokonaiskauppahintaan. Olimme kevään juosseet asuntonäytöissä ihan vakavin aikein, meillä oli välittäjä, olimme hankkineet ennakkohyväksynnän lainasta, tiesimme minkä kokoista, ikäistä ja hintaista kotia haimme. Aluekin oli tarkkaan rajattu. Olin mielessäni käynyt läpi worst case scenarion (tulee niin paha maanjäristys, että talo menee, mutta velka jää…). Hinnat nousivat tuona aikana rajusti. Tuon asunnon tarjouksen häviäminen oli se kulminaatiopiste, jonka jälkeen päätimme jatkaa vuokralla asumista ja pian sen jälkeen aloin seuraamaan Internetin välityksellä asuntomarkkinoita Suomessa. (Kaksi vuotta sen jälkeen ostimme nykyisen kotimme Internet -esitteen perusteella; mitäs sinä oletkaan uskaltanut ostaa netistä?)
Jos tarjouksemme olisikin mennyt läpi, millaista elämämme olisikaan? Olisimmeko jääneetkin asumaan Kaliforniaan? Olisiko meillä nyt kaksi poikaa, jotka kävisivät Suomessa kerran vuodessa, joiden äidinkielentaitoa yrittäisimme ylläpitää Internetin välityksellä ja lauantaisella Suomi-koululla? Olisiko meillä ulkosuomalaiset lapset, joille sukulaiset tarkoittaisivat kerran vuodessa pikaisesti nähtäviä henkilöitä ja jotka vanhemmiltaan kuulisivat muistojen kultaamia tarinoita Suomesta ja ihmettelisivät mitä kaipaamisen arvoista on ruisleivässä ja salmiakissa?
Vai olisiko meillä lapsia ollenkaan? Olisimmeko työlle antautuneita tyytyväisiä puurtajia. Vai tyytymättömiä, mutta emme kuitenkaan osaisi tai uskaltaisi tehdä muutosta elämässä? Haaveilisimmeko jollakin tasolla Suomeen muutosta vai olisimmeko tyytyväisiä siihen mitä on? Vai olisimmeko sittenkin myyneet tuon kodin, saaneet mukavan myyntivoiton ja kuitenkin muuttaneet Suomeen?
Näitä asioita Kalifornian matkalla mietin välillä. Tyytyväisenä totesin eläneeni tarpeeksi vanhaksi tajutakseni että koska kaikkea ei voi elämässä saada, paluumuutto Suomeen oli kahdesta toisensa poissulkevasta vaihtoehdosta se oikea. Ilman mitään epäilyksiä.
Jätä kommentti