Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for marraskuu 2008

Pipareita

Leivoimme tänään pipareita. Resepti oli sunnuntai-valmistaikina. Kaupan pakastealtaalla tein valinnan sen mukaan, että tällä merkillä oli kääreesen painettu teksti ”Maku-testin voittaja”. Piparit olivat herkullisia.

Käytimme lähes pelkästään miniatyyrimuotteja, niillä on kätevä leipoa, kun pojatkin osaavat nostella piparit pelleille. Suosikkimuotit tänään olivat juna, laiva ja keijukainen. Keijukainen on siis lapsille tutumpi siivekäs kuin enkeli.

Ihan kaikkia emme edes vielä syöneet.

piparit

Read Full Post »

Lumimysky

Edellinen mieleenpainuva lumimyrsky sattui helmikuussa 2004. Se tapahtui lauantain- ja sunnuntain välisenä yönä. Etukäteen hurjasta lumentulosta varoiteltiin säätiedotuksissa. Minä olin lähdössä sunnuntai-aamuna työmatkalle, olin tilannut taksin kotiovelle kuudeksi aamulla, lumimyrskyä ounastellen hyvissä ajoin, lento oli lähdössä vasta 7:45. Itseni lisäksi sunnuntaina lentämään lähdössä oli mummi, joka oli tulossa perheen ainokaista hakemaan lentäen viikoksi mummolaan. Ja tietysti ainokainen, jonka mies kentälle ihan inhimilliseen aikaan puoleksi päiväksi oli viemässä.

Lumimyrskyvaroitukset vähän huolettivat, mutta lauantai-iltana nukkumaan mennessä lunta satoi hiljalleen kauniisti, ei mitään kohtuuttomia määriä ja levollisin mielin menimme nukkumaan. Ei ne ilmatieteenlaitoksella aina myrskyvaroituksissaan oikeaan osu, ajattelimme. Mies mietti, että ehtii ne lumityöt tehdä aamullakin, jos on tarve. Auto oli lämpimässä tallissa.

En kuitenkaan saanut nukuttua kovin hyvin, heräsin vähän ennen neljää ja katsoin ulos. Totesin, että taksi ei kyllä tule minua kotiovelta noutamaan, minun on käveltävä kotikadun varteen ja lunta on yli polven. Kun en matkavarusteisiin talvisaappaita halunnut ottaa, päätin, että menen ulos lapiomaan itselleni pienen polun kadunvarteen kulkemista varten. Siinä vaiheessa lunta tupruttikin jo ihan kiitettävää vauhtia. Pienen polunkin urakointi oli rankkaa ja hikistä touhua, aloin olla jo vähän huolissani siitä, miten mies saa lumityöt tehtyä, niin että pääsee lentokentälle ainokaista viemään. Eikä lumentulolle näyttänyt tulevan loppua… 

Kuudeksi menin kadun varteen matkalaukkuineni taksia odottamaan, mutta sitäpä ei kuulunutkaan. Päätin, että jos ei varttitunnin odottelun jälkeen ole tullut, alan soittelemaan taksikeskukseen. Viime minuutilla lumipyryn keskeltä tuli kävellen mies, joka kysyi, odottelenko ennakkoon tilattua kyytiä. Taksinkuljettaja ei ollut uskaltanut tulla auraamattomalle kotikadullemme autollaan vaan oli jättänyt sen isomman tien varteen. Yhdessä tarvoimme umpihangessa autolle ja samalla jutustelimme, että olen onneksi varannut aikaa, niin että lentokentälle ehdimme. Matkalla pyry vaan sakeni sakenemistaan. Liukastakin oli.

Lentokentällä vakuutettiin, että sen hetken tietämyksen mukaan lento on lähdössä Lontooseen, mutta voi olla että ei ihan ajallaan. Isoon myöhästymiseen minulla ei ollut varaa, sillä vaihto San Franciscon lennolle oli tiukka. Koneessa istuessa laitoin tekstiviestiä ystävälle, joka oli minua luvannut tulla kentältä määränpäässä hakemaan. Saatan myöhästyä jatkolennolta, raportoin lisää Lontoosta. Lumipyry oli jo tosi sankka, lentokoneen ikkunoista ei näkynyt yhtään mitään ulos. Kapteeni kuulutti ja kertoi, että odottelemme ensin siipien jäänestokäsittelyä, siinä on tänä aamuna ruuhkaa, kun vain yksi laite on toiminnassa. Ja sitten hän kertoi, että koneella on myös ongelmana rengastyyppi, jolla ei voi lähteä kiitoradalle, jos siellä on lunta. Nousu onnistuu vain, jos kone saa nousuluvan juuri aurauksen jälkeen. Ja siipien jäänestokäsittely on taas nousukuntoinen vain 30 minuuttia, sen jälkeen se tarvitsee uusia, niin että näiden kaikkien muuttujien on osuttava kohdalleen, että kone voi nousta.  Jonkin ajan kuluttua huomasin, että siivet jäänestokäsitellään. sitten kului alkaa yli 20 minuuttia, kun kapteeni kuulutti taas ja kertoi saaneensa lennonjohdosta tietoa, että kiitorataa aurataan nyt, kun auraus on saatu tehtyä, olemme ensimmäisenä nousuvuorossa. Perämies käy aitten arvioimassa, onko siipien jäänestokäsittely vielä kunnossa, uutta käsittelyä ei nimittäin tähän väliin saada. Jännityksellä odotimme, mitä tapahtuu. Ohjaamosta tuli perämies siipien kohdalla olevalle riville katselemaan ikkunasta ulos sakeaan lumipyryyn. En tiedä millä perusteella hän päätti, että asia ovat kunnossa, lentoon lähdettiin.

Lontooseen saavuttiin myöhässä ja koska alkuperäinen laskeutumisaika oli menetetty, kaartelimme vielä Lontoon yläpuolella odotellen laskeutumislupaa.  Ajattelin että aika ei millään riitä terminaalin vaihtoon ja että myöhästyn jatkolennolta. Mutta meille, SFOn koneelle yrittäjiä oli lisäkseni muitakin, järjestettiin terminaalinvaihtokuljetus pikkuautolla ja pääsimme 1. luokan turvatarkastukseen, jossa ei ollut kilometrien jonoja ja ehdimme lennolle. Matkatavarat tulivat perille kolme päivää myöhemmin.

Pitkällä mannertenvälisellä lennolla ehdin miettimään, kuinka ainokaiselle, miehelle ja mummille on käynyt. Pääsevätkö kentälle, lennetäänkö lennot. Mitään ei voinut selvittää, kun lentokoneesta ei kännykällä soitella. Kun itse vihdoin olin perillä määränpäässä, oli Suomessa jo pitkälle yli puolenyön, enkä voinut soittaa ja kysyä.

Seuraavana aamuna kuulin miten päivä kotiväellä Suomessa oli mennyt. Mies oli lähtenyt tekemään lumitöitä heti kun oli ollut vähän valoisaa, 2,5 -vuotias ainokainen oli katsellut sisältä ikkunasta. Lentokentälle he olivat päässeet turvallisesti vaikka sinä päivänä oli hurjasti peltikolareita. Mummin lento maakunnasta Helsinkiin oli lennetty vaikka liikennettä Helsinki-Vantaan kentälle rajoitettiin jo aamupäivällä runsaasti. Mummin ja ainokaisen lento Helsingistä maakuntaan oli viimeisiä lentoja, joita kentältä sinä päivänä lähti, vähän puolen päivän jälkeen kentän lentoliikenne oli jonkin aikaa kokonaan pysähdyksissä. Joku väitti, että mummin saattaja-status vaikutti siihen, että nuo kaksi lentoa olivat tavallista korkeammalla prioriteetilla, kun lennonjohto päätti, mitkä lennot saivat luvan lähteä. En tiedä oliko asialla vaikutusta.

(Paluumatkani tuolta työmatkalta oli vieläkin ikimuistoisempi, vaikkei siihen mitään lumimyrskyjä liittynytkään.)

Tuota helmikuun 2004 lumimyrskyä muistelin, kun viime sunnuntaina olimme autolla matkalla mummolasta kotiin eikä tietä välillä näkynyt ollenkaan sankan pyryn keskeltä.

Read Full Post »

Auktoriteetti

Illalliskeskustelu tänään (jos nyt einespinaattilettujen syöntiä voi kutsua illalliseksi) meni jotensakin näin:

Kuopus: Äiti, mitä on lautanen englanniksi?
Minä: A plate.
Kuopus: Ai jaa.   No mitä on muki englanniksi?
Minä: A mug, tai no tuommoinen muki mikä sinulla on, se on kyllä cup.
Kuopus: Ai joo, niin on, cup.
Esikoinen: Eikä ole, meille on suomen tunnilla opetettu, että jos korva niin on muki, muulloin on lasi.
Minä: Mutta eihän tuo lasia ole, vaan muovia, kyllä se minusta silloin on muki.
Esikoinen: Meidän suomen opettaja sanoi, että vaan korvalliset on mukeja, muut on laseja vaikka olisi muovia.
Minä: Minusta tuo muovinen on kyllä muki…

Jatkamme syömistä. Jossain vaiheessa minä menen jääkaapille hakemaan lisää maitoa. Esikoinen tulee perässä ja sanoo: ”Ihan oikeasti se on kyllä lasi, meidän suomen opettaja sanoi niin. Kyllä se tietää.”

Tänään se tapahtui ekan kerran: opettaja on suurempi auktoriteetti kuin äiti.

Read Full Post »

Jouluchutney

Bongasin Pastanjauhajien blogista jouluchutneyn reseptin, jota en voinut vastustaa. Mielessä oli jo paistettu kalkkuna, jonka kanssa chutneyta voi syödä ja kalkkunaleivät, jotka on sivelty chutneylla tai chutneylla maustettu kastike.

Koska annoksesta tulee paljon, varauduin siihen, että muutama purkeista päätyy joululahjaksi. Pojat askartelivat etiketit ja päällyspaperit, minä sidoin rusetit. Tämmöisiä niistä tuli:

chutney

Chutneyta maistelin kun pesin kattilaa purkituksen jälkeen. Lupaavalta se minusta maistui.

Read Full Post »

Isänpäivämuffinssit

Poikien kanssa leivoimme isänpäiväksi muffinsseja. Perusohje on Kaarina Roinisen kirjasta:

150 g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
50 g rouhittua suklaata

1. Vaahdota rasva ja sokeri
2. Lisää kananmunat yksitellen
3. Sekoita kuivat aineet ja suklaarouhe taikinaan
4. Laita muffinsipellille (12 kpl) paperivuoat
5. Täytä puolilleen 
Ja sitten se variaatio:
6. Lisää keskelle yksi Fazerin salmiakkisuklaa konvehti
7. Lisää muffinssitaikinaa, niin että konvehti peittyy
8. Paista 200 C noin 15-20 minuuttia

Meillä työnjako meni niin, että minä tein taikinan, pojat yhdessä täyttivät muffinssipellin paperivuoilla, esikoinen annosteli taikinan vuokiin ja kuopus availi konvehteja paperista ja asetteli niitä pellille. Taisi muutama eksyä suuhunkin 😉 Minä paistoin. Muffinssit olivat niin hyviä, että ei jäänyt kahvittelun jälkeen kuvattavaa. Tässä kuva Fazrin salmiakkisuklaakonvehdeista. 

salmiakkikonvehti

Eivät ollenkaan hullumpia.

Read Full Post »

Lintuja

Lapsilla on omanlaisiaan kiinnostuksen kohteita. Meidän esikoinen tykkää linnuista. Ihan oikeista linnuista ja Iittalan lasilinnuista, ja niistä erityisesti Oiva Toikan suunnittelemista (Vignat ja Penttisetkin kyllä tunnetaan). Jo pari vuotta sitten hän hämmästytti useammankin Iiittalan myymälän nuorehkon näismyyjän kyselemällä asiantuntevasti löytyykö teiltä rubiinilintua tai minkä värisiä pikkuhippejä on esillä ja korjasipa joskus myyjää ”lajitunnistuksessakin”.  Linnut ovat aika arvokkaita, muutaman kakkoslaatuisen olen olen esikoiselle ostanut (viime joulun lahjatoivelista oli Lego Racers Bullet Run sekä kuningatarkalastaja. Pikkuveljen listalle, jonka esikoinen kirjoitti, ilmestyi riihipöllönpoikanen…) Mutta tänä vuonna hankin hänelle tämän:

toikan20linnut1

Ei tule pölyttymään kirjahyllyssä.

Read Full Post »

Marraskuu…

Totaalinen väsähtyminen on edennyt tännekin. Ei auta kirkasvalolamput, ei kesästä unelmointi eikä vitamiinit. Ihan vaan päättäväisyydellä selvitään päivästä toiseen. Joululomaan on seitsemän viikkoa…

Olen sen sanonut ennenkin ääneen, kun ihmiset ovat kyselleet, että mitä Kaliforniasta kaipaat, niin ilmastohan se on. Ja sen jälkeen ystävät ja sitten ruoka. Ja Kaliforniassa asuessa lista meni että kaipaan perhettä, ystäviä ja ruokaa vaikka ihan oikeasti se kaikkein voimakkain kaipauksen kohde oli  ’tänne minä kuulun’ -tunne, jota  itse ilmeisesti en voi saavuttaa millään muulla tapaa kuin palaamalla sinne missä synnyin. Tätä yritin selittää joillekin siinä koskaan kuitenkaan oikein onnistumatta. Ehkä kyse on jostain samasta asiasta, mikä laittaa muuttolinnut palaamaan joka kesä synnyinseudulleen tai vaikka lohen palaamaan merestä synnyinjoelleen. Kerran puhuimme työkavereiden kanssa kateudesta ja siinä yhteydessä sanoin, että ihan oikeasti en ole monestakaan asiasta kateellinen, mutta sitä, että työkaverini on kotoisin Hawa’ilta kahdedin aidosti. Kun minä kaipaan kotiin marraskuussa, on paikka pimeä, kylmä ja ankea, mutta kun se Hawa’ilta kotoisin oleva ihminen miettii, että joskus vielä elämä on sellaisella mallilla, että palaa kotiin, on puitteet jotain toista. Sinne voisi kaivata marraskuussakin. Mutta ei tämä selitys tuntunut herättävän vastakaikua muissa, minulle alettiin vaan ehdottelemaan, että eihän mikään estä minua muuttamasta vaikka Hawa’ille. Ei niin, mutta vaikka sinne muuttaisin, silti syvällä sisimmässäni kaipaisin kuitenkin sinne mistä olen kotoisin.

Kunpa vielä keksisin tavan järjestää elämäni niin, ettei täällä kuitenkaan marraskuuta tarvitsisi olla. Ainakaan ihan kokonaan.

Read Full Post »