Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2008

Aa-si, a-pi-na

Kahden ensimmäisen kouluviikon aikana englanniksi opettava opettaja on testannut kaikkien ekaluokkaisten lukutaidon ja meille vanhemmille on selvitetty systeemi, jossa jokainen saa oman tasonsa mukaisia lukutehtäviä. Koska esikoinen on osannut lukea jo pitkään sekä suomeksi että englanniksi (ja myös erittäin mielellään lukenut) sai hän ensimmäiseksi englannin kotiläksyksi 48 sivuisen kuvakirjan, jossa jokaisella sivulla on useita oikeita lauseita ja kirja on tarina. Kirjaa opettajan antamien ohjeiden mukaan pidetään kotona niin kauan, kun se on luettu aikuiselle sujuvasti ääneen. Tämä oli esikoiselle mieluinen tehtävä ja jo kotimatkalla hän selitti minulle, että lukee englannin kotiläksykirjan minulle illalla niin että saa seuraavana päivänä valita uuden kirjan kotiin luettavaksi. Näin edetään kunnes tason kaikki kirjat on luettu, jonka jälkeen siirrytään seuraavalle tasolle, jossa kirjat ovat pikkuisen haastavampia. Kodin ja opettajan välillä lukemisen edistymisestä kommunikoidaan kätevällä taulukolla.

 

Suomeksi, lasten äidinkielellä, kaikki taas etenevät saman aapisen mukaan, samaa tahtia. Kysyin esikoiselta yhtenä iltana, onko läksyjä ja sain vastauksi että äidinkielestä on läksy mutta en halua tehdä sitä. Laitoin lapsen kaivamaan aapisen repusta, josta hän itkien näytti, kato nyt, en minä halua lukea aa-si, au-to, a-pi-na, ei minun tartte tehdä tämmöisiä läksyjä, minä osaan jo.

 

Pisa-vertailussa pärjätään tasapäistävällä systeemillä, mutta suurta itsetunnon kasvua ja oppimisen iloa en tuossa suomalaisessa systeemissä näe. Tuntuu aivan pöhköltä, että se asia, mitä lapsi osaa ja mistä hän pitää, on koulussa vastenmielistä.

Read Full Post »

Minä olin unohtanut, miten pelottavalta se tuntuu, kun pitää ihan yksin jäädä isolle koulun pihalle, jossa toiset lapset leikkivät keskenään. Seisoa siellä sivussa odottamassa että kello soi ja voisi mennä mennään sisälle tekemään sitä mitä koulussa aikuisten mielestä ekaluokkalaiset tekevät: oppimaan lukemaan ja laskemaan ja kirjoittamaan. Vaikka mitä oppimista siinä on, kun minä olen jo osannut pitkään. Ja sen sisällä olon jälkeen pitää mennä taas uudelle välitunnille ja vielä uudelle ja vielä senkin jälkeen uudelle. Jossain vaiheessa kerään kaikki rohkeuteni ja kysyn pääsisinkö mukaan kirkon rottaan mutta tylysti minulle vaan vastataan, että ei mahdu, välitunti ei riitä, jos vielä tulee lisää etsittäviä. Mitä varten sitten inhottavaan kouluun oikein pitää mennä, kun Aapisen lopunkin tehtävät ovat niin yksinkertaisia, tavuviivoitettuja satuja eläimistä, josta kerrotaan että karhu on Suomen kansalliseläin, joka nukkuu talviunta ja jota toisinaan kutsutaan myös otsoksi. Ja sen jälkeen on tehtävä, jossa kysytään mitä uutta opit. No en yhtään mitään. Minähän tiedän eläimistä vaikka mitä, kun olen lukenut ihan oikeita luontokirjoja jo pitkään. Miksei kysytty vaikka mitkä ovat lunnien sukulaislintuja. Nehän ovat tiestysti pohjan ruokki, etelän ruokki, isokiisla ja pikkukiisla eli jääkyyhky. Niin ja riskilä. Ne kaikki syövät kaloja ja muita meren eläviä, joita sattuvat löytämään… Matikan kotitehävät ovat ihan älyttömän helppoja väritystehtäviä. Minusta on hauskempi laskea oikeasti, miettiä vaikka että olympialaisten triatlonissa kokonaismatka on 144 kilometriä. Jos ne tekisivät kaksi kisaa peräkkäin niin pääsisivät melkein mummin ja ukin mökille saakka, mutta ei ihan, kun sinne on matkaa joitan paljon yli 300 kilometriä vai mitenkäs se nyt olikaan. Eikös triatlonia muuten voisi sanoa myös kolmoiskisaksi, siinä kun alussa se ’tri’?

Mutta sinne kouluun minä en halua mennä.

Read Full Post »

Vierailu

Toissapäiväinen torstai-aamu oli todella ankea: esikoinen heräsi ja totesi surkeana olevansa kipeä koulunkäyntiuransa kolmantena päivänä, korvakuumemittari vahvisti diagnoosiin. Kuopus yski oman flunssansa jäljiltä raivokkaasti eikä omassakaan olossa ollut hurraamista. Tekemättömien töiden taakka painoi, onneksi mies pystyi jäämään kotiin esikoisen seuraksi. Minä vein kuopuksen vesitihkussa päiväkotiin ja ajoin aamuruuhkassa töihin. Yhdessä ruuhkaisessa risteyksessä valot eivät toimineet ja joku kuumakalle hikeentyi takanani varovaisuudestani. Pääsin työpöytäni ääreen ja ryhdyin hommiin, poikkeuksellisesti ilman aamulämmittelyjä eli työ-ja henkilökohtaisten sähköpostien lukua. Hetken päästä puhelimeni soi ja päivä saa aivan uuden käänteen. Siellä oli ystävä meren takaa,ajatteli soittaakin, vaikka laittoi sähköpostiakin, tulossa seuraavaksi viikokosi työmatkalle vanhalle mantereelle ja nyt vihdoin valmiina tekemään sen jo vuosia puhutun koukkausen Euroopan pohjoiseen peränurkkaankin, JOS meillä vaan sopii. Ja meillehän sopii, minä olisin ollut valmis pyöräyttämään vaikka mitkä suunnitelmat uusiksi, mutta tarvetta ei edes ollut. Loppu työpäivä luisti kuin unelma, niin onnellinen tuosta puhelinsoitosta olin. Vasta ruuhkassa kotiinpäin ajaessa tajusin, että taidan olla kipeämpi, kuin mitä aamulla kuvittelinkaan. Kotona korvakuumemittari tuki tuntemuksiani.

Nyt on alkanut hillitön miettiminen, että mitä ystävälle 56 tunnissa, josta 24 tuntia kuluu nukkumisee, Suomesta näytetään. Mies ansiokkaasti kokosi jo linkkilistan pääkaupunkiseudun nähtävyyksistä, yleisistä matkailuesittelysivustoista, luontoretkipaikoista, museoista, ostokeskuksista sekä suomalaisista designyrityksistä. Lista on toimitettu eteenpäin ja kohtelias vastauskin on jo tullut tyyliin onpa paljon kaikkea, nähtävää riittäisi varmasti pitemmäksikin aikaa mutta ihan oikeasti on tosi kiva nähdä teitä. Joopa, joo, jos kohde olisi vaikka Pariisi, niin kyllähän jo ihan universaaliin yleissivistykseen kuuluisi tietää että siellä käydessään kuuluu nähdä Eiffel-torni ja riemukaari, mutta ei Helsingistä (Espoosta nyt puhumattakaan) ihmisillä ole ennakkoon eikä pienen nettiselailunkaan jälkeen isoja mielipiteitä. Kyllä siinä luotetaan paikallisten suosituksiin. Design-museota ollaan vähän mietitty, tai Arabian museota. Sen reissun yhteydessä olisi helppo piipahtaa Iittalan, Pentikin ja Finlaysonin myymälöissä sekä Artebiassa. (Ystävä on design -ihmisiä sekä ammatiltaan että harrastuksiltaan.) Jos päivä olisi kaunis, olisi mahdollista samassa yhteydessä tehdä kävelyretki vanhankaupunginlahden maisemissa. Olisikohan noilla kulmilla jotain kivaa lounaspaikkaa? Helsingin keskustassakin olisi kiva käydä: senaatintori, kauppatori, kauppahalli, Espan puisto ja kaupat, Stockmann. Temppelin aukion kirkko… Kotikaupungissa voitaisiin käydä Emmassa. Tai jos kaupungin hulinat ei kiinnostakaan, niin voitaisiinhan sunnuntai ollakin vaikka Nuuksiossa. Joko hirvikärpässesonki on hirveimmillään? Noiden iljetysten takertuminen hiuksiin ei olisi niitä Suomi-muistoja, joita ystävälleni haluaisin.

Toinen asia on viikonlopun menun suunnittelu. Kesämarjasesonkin alkaa olla ikävästi jo lopuillaan, mutta toivottavasti vielä saisin jostakin suomalaisia tuoreita mansikoita, niiden ainutlaatuisuutta kun olen aina jaksanut kehua. Viinimarjoista teen piirakkaa jälkiruuaksi, niitä onneksi on vielä kotipihalla. Onko torilla vielä vadelmia myynnissä? Jos säät suosisivat edes vähän, lauantai-iltana voisimme grillata.

Viimeinen huolenaihe on kodin kuntoon laittaminen. Meillä on eletty boheemisti aika kauan, nyt tulee kurinpalautus. Tavallisille vieraille nostaisin ylimääräiset roinat vaan työ- ja kodinhoitohuoneeseen ja laittaisin oven perässä kiinni. Niin on valitettavasti tullut tehtyä jo aika kauan.

Read Full Post »

Esineitä

Mökkiin pitää hankkia erinäisiä tavaroita.  Minusta Teeman voittanutta mukia ei ole, joten niitä varmaan hankimme mökillekin:

Katselin Hackmannin ja Iittalan aterimia ja minua alkaa viehättää Savonia nostalgisuus, 60-luvun design sopisi hyvin 60-luvun mökkiin. Plussaa myös ”käteen sopivuudesta” ja kohtuullisesta hinnasta.

Rantasaunaan tarvitaan sankkoja ja vadit, minusta läpikuultavan harmaat ovat kauniit:

Löylykiulun on oltava tämä:

Provence-lastutuoleista olen pitänyt aina, kesäkotiin ne kuuluisivat:

Saaristo-kirstut ovat myös mökkitunnelmaan sopivia:

Takan päälle Iittalan Fire-lyhty:

Ja tämä kuva esimerkkinä, millaiset verhot voisivat olla:

Read Full Post »

Unelmia

Lohduksi siitä, että loma loppuu ja että päivä meni kuopuksen kanssa kotona sairastellessa olen pohtinut mökin sisustusta.  Aluksi  muistinvarainen kuvaus alkutilasta:

Tilaa on vähän, kaksi pientä makuusoppea (joista toinen remontoidaan saunasta ), pikkuriikkinen keittiö, tupa ja avokuisti. Seinät ovat luonnonväristä vuosikymmenten saatossa tummaksi patinoitunutta käsin veistettyä pyöröhirttä, katto mäntypaneelia, lautalattia. Huonekorkeus on nykystandardien mukaan matala. Keittiön ulkonäköä en muista, mutta se ei ollut mielenpainuvan kamala eikä ihanakaan. Tuvassa on uudehko ja ihan mukavan näköinen vuolukivinen takka, jonka pinnat ovat sileät, ei krumeluureja. Takaseinä (varmaan piippu) on rapattu valkoiseksi. Hiljattain uusittujen ikkunoiden karmit ovat puunväriset.

Vuolukivitakka on harmaa, siinä yksi lähtökohta sisustusväreille, sillä sitä ei voi muuttaa. (Ei kyllä tarvettakaan, harmaa on minun lempivärini sisustuksessa muutenkin.) Olen katsellut kuvia uudistetuista mökeistä, joissa kaikki tai osa tummuneista puupinnoista on maalattu (useimmiten valkoiseksi) ja näin yleisilme on raikastunut. En vielä ole kyllä nähnyt esimerkkiä maalatusta pynöröhirsiseinästä, ehkä siihen en tohtisi koskea, mutta matalalla olevan katon maalaaminen valkoiseksi varmaan piristäisi kummasti. Tässä esimerkki (napattu T.i.l.an sivuilta):

Löysin esimerkkejä myös maalatuista lautalattioista hirsimökeissä, tässä yksi (T.i.l.an sivuilta):

Lattia on maalattu tummaksi. Itse ajattelin, että vaalea lattia voisi näyttää kivalta.  Mukavilta näyttävät valkoiset ikkunan- ja ovien pielukset.

Mökin värit tulevat tekstiileistä ja minulla on tällä hetkellä kaksi ajatusta, mitä värit voisivat olla:

Harmaa – beessi – musta – ja valkea tämän Linumin kuvat innoittamana:

 

Tai valkoinen – musta – vihreä – sininen Maija Louekarin Kaiku – kuvion hengessä:

Read Full Post »

Salaatti

Meidän pojille ei maistu salaatti:

Salaatti

Salaatti

Mutta lautasellinen vihanneksia uppoaa välipalaksi erittäin hyvin:

Vihanneslautanen

Vihanneslautanen

Read Full Post »

Never say never…

Viime viikolla tein hankinnan, jota en olisi uskonut koskaan tekeväni: hankin itselleni pelikonsolin! Minulla on Nintendo Wii ja Wii Fit tasapainolauta. Vajaassa viikossa olen aloittanut jo kolme kertaa aamun joogaliikkeillä, tehnyt pikuisen lihaskuntoharjoituksia, ja ansainnut jo kolmannen lenkkipolun. Pojat ovat olleet innoissaan hiihtopelistä ja katseleet ja kannustaneet vierellä, kun pyöritän virtuaalista hulavannetta. Tänä aamuna ensimmäistä kertaa kuntotestissä olin omanikäiseni, ensimminen tulos oli 11 vuotta ikäistäni vanhempi. Koska historiani kuntoilusta on mitä on, toivon että tämä minut nyt koukuttaisi. Nintendo itsessään kyllä koukuttaa ainakin haluaamaan lisää oheistarvikkeita, haluaisin juoksukaverin, ja sitä vartenhan pitäisi hankkia toinen Wii-ohjain. Pojat taas haaveilevat jo ratista…

Read Full Post »

Older Posts »