Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for Touko 2008

Kolme vuotta ja kolme kuukautta perheessämme oli vain yksi lapsi, esikoinen.  Sen aikaa luulin että maailmassa voi olla vain yksi oikeasti suloisin ja ihmeellisin ja kaunein lapsi.  Esikoisemme on syntyperäinen kalifornialainen, asia josta jo leikkikouluikäisenä hän on osannut olla ylpeä. Esikoiselle ensimmäinen nimellä kotiin tullut kirje oli asiakastyytyväisyyskysely sairaalasta, jossa hän oli käynyt puolentoista viikon ikäisenä lonkkaultrassa. Normaalien rasti ruutuun arvioiden lisäksi kirjoitin esikoisen puolesta avoimen palautteen kohtaan suurkiitokset mukavalle radiologitädille, joka ei ollenkaan suuttunut vaikka vähän lirautin hänen päälleen kesken tutkimuksen. Puolentoista viikon äitiyden kokemuksella minä tiesin, ettei nuori lääkäri ollut kovin kokenut poikavauvojen käsittelijä kun ehdotti tutkimusta ilman vaippaa.

Noin kuukauden ikäisenä käytin esikoista passikuvassa.  Menimme ihan valokuvaajalle automaatin sijaan, sen verran haasteelliselle viranomaismääräykset kuvan suhteen tuntuivat. Kuvitelkaa, vaativat mm.  että passikuvassa on oltava silmät auki, vaikka nukuttaisi niin makoisasti.  Tuota passia ahkerasti käytettiin pari ensimmäistä vuotta. Lentomatkailun äitinä aloitin vaatimattomasta yksitoistatuntisella Atlantin ylityslennolla kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa kaksin. Hyvin se meni niin kuin kokeneemmat tiesivät vaikka kaikenlaista hulluakin reissuun hankin niin kuin vaikka imukupilla lentokoneen seinään kiinnitettävän matkamobilen. Shoppailun ihmemaassa on erikoispuodit ihan kaikkeen kuten esimerkiksi vaippaikäisten matkustustarvikkeille. Lasten kanssa matkustus on osoittautunut haasteellisemmaksi sitten kun ovat siirtyneet omilla jaloillaan liikkumaan.

Hauskoja sattumuksia lentomatkaillessa lasten kanssa on ollut. Välillä kohdalle sattuu henkilökuntaa, joka ei ole tottunutta toimimaan lasten kanssa. Muistan kuinka pyysin maitoa esikoiselle ja ojensin juomakärryn stuertille nokkamukia. Sitä hän ei ottanut vaan antoi meille litran tölkin maitoa ja pillin. Tuoreimmalla matkalla check-innissä saimme keskipaikat kolmelta peräkkäiseltä riviltä, kun muuta ei ollut enää vapaana. Ensin meinasin olla vähän nyreissäni, mutta sitten rauhoitun. Jos joku on niin idiootti, että haluaa pitää oman käytävä- tai ikkunapaikkansa ja viihdyttää vieressä istuvaa kolmivuotiasta lennon ajan, niin minähän itse saattaisin jopa ehtiä lukemaan lentoyhtiön asiakaslehteä seuraavalla rivillä istuen. Ei löytynyt sellaista idioottia.

Viikkoa vaille kaksivuotiaana esikoinen oli mukana työmatkallani Lontoossa. Oli siellä isikin pitämässä pojasta huolta päivällä kun äiti oli töissä.  Koska emme olleet saaneet vielä silloinkaan hankituksi EU-passia esikoiselle, jouduimme maahantulotarkastuksessa jonottamaan pitkässä non-EU –citizens jonossa ja vastailemaan esikoisen puolesta kysymyksiin mm. matkan tarkoituksesta: business or pleasure. Virkailijaakin melkein hymyilytti kun oli kysymyksen päästänyt suustaan.

Samalla reissulla esikoinen sai ensimmäisen porttikiellon pubiin – alle kahdeksantoistavuotias ei sinne päässyt  edes lounasaikaan ei vaikka isi oli vakuuttanut että ihan vaan oltaisiin syöty ranskalaisia perunoita ja joitain muuta.  Ensimmäinen lontoolainen puisto, jossa tuolla reissulla poikkesimme sattui olemaan Battersea Park. Siellä oli yhdessä kulmassa pikkuruinen lasteneläintarha apinoineen. Seuraavana päivänä Hyde Parkissa esikoinen olikin jo ihmetellyt että missäs ne apinat on?  Olivat isä ja poika poikenneet vielä ihan oikeassakin eläintarhassa. Aikuinen kuvittelisi, että norsut tai leijonat tai kirahvit olisivat mieleenpainuvia asioita, mutta minulle illalla hiljaa ja salaperäisesti kerrottiin päivän kohokohta: ”Pimeässä oli hiiri.”

Esikoinen on ollut pienestä alkaen tarkka ja sanavalmis. Muistan saunareissun, jossa noin kaksivuotias alkoi riehua ja rällästää ja jompikumpi meistä vanhemmista äkkipikaistuksissaan erehtyi sanomaan, että nyt jos et lopeta tuota riehumista lennät täältä saunasta ulos. Esikoinen vastasi vähän huolissaan ”Mutta en minä osaa lentää…”

 Äitiys on minulle opettanut myös sen, miten kaikki se mitä minä sanon ja teen tulee takaisin ennemmin tai myöhemmin. Uhkailusta ja kiristyksestä en nyt ole itse niin ylpeä, mutta suostuttelun taidosta voi olla enemmän hyötyä. Uhmaikäistä esikoista suostuttelin näennäisvalinnoilla, laitetaan siniset sukat vai raidalliset sukat, syötkö puuroa nallelusikalla vai autolusikalla, keräätkö lelut pikkukoriin vai isoon koriin… Niinpä kun väsyneenä töiden jälkeen olisin halunnut päiväunille ja kieltäydyin leikkimästä esikoisen kanssa esitettiin asia minulle näin: kuule äiti, saat valita, mennääkö leikkipuistoon vai leikitäänkö pikkuautoilla.  Miehellä oli tuolloin ikää 2 v ja 10 kk.

Mainokset

Read Full Post »

Takaisiin arkeen

Loma poikien kanssa oli oikein onnistunut. Pikkuisen jännitin etukäteen kuinka matkanteko kolmistaan sujuu, kuopus kun käyttäytyy edelleen Kuningas EI lempinimensä veroisesti, mutta sujuihan se. Paluulennon laskeuduttua takanamme istunut nuori mies totesi minulle, että ei näytä tulevan aika pitkäksi kun kahden pienen pojan kanssa matkustaa.  Osuva luennehdinta koko kuluneesta viikosta.  Suurkiitokset lomaviikosta vielä kerran isännille!

 

Eilen olikin sitten vaikea orientoitua arkeen. Aamulla ei ollut maitokahvia ja tuoreita sämpylöitä aamupalalla ja raukeiden yöppäri päällä ’mitähän tänään tehtäisiin’ pohdintojen sijaan piti vaan lähteä töihin. Aamupäivä meni ruutua tuijotellessa ja viikon maileja ihmetellessä. Onneksi piiitkään varsinaiseen kesälomaan ei ole enää kuin kaksi ja puoli viikkoa.

Illalla olimme Kuningas EIn kevätjuhlassa. Vielä kotimatkallakin lauleslimme yhdessä ihanaa kevätjuhlalaulua:

 

I’m not perfect, no I’m not

I’m not perfect, but I’ve got what I’ve got

I do my very best, I do my very best

I do my very best each day

But I’m not perfect

And I hope you like me that way.

Read Full Post »

Lomatunnelmia

Olin alkuviikon kuin vieraileva tähti kotona, työ, esikoisen koulunaloituksen vanhempainilta, omien opintojen päätös ja hauskanpito pitivät minut muualla kuin kotona sekä päivät että illat ja pojat –pienet ja isompi, selvisivät alkuviikon kotona keskenään. Kuopus, joka normaalioloissa pomottaa minut ihan kaikkeen mukaan, osasi toissa yönä mennä  vessaan yksin, laittaa pisuvahingossa kastuneet pyjaman housut ja unisukat ihan oikein värillisten likapyykkien koriin ja olipa jopa löytänyt omasta kaapistaan tilalle toiset pyjaman housut ja sukat ja saanut ne päälleen. Oli vissiin oppinut, että isiä on turha herättää aamukolmelta moisiin avuksi, myötätuntoa ei heruisi ja itsetekemällä säästyy saarnoilta että miksi et kiiruhtanut vessaan ajoissa.  Pitäisi vissiin olla useammin poissa kotoa!

 

Tänään loppui oma opetus tältä keväältä ja äsken sain vielä tekstiviestin, että kummipoikakin viettää lakkiaisia kahden viikon päästä. Mukavissa tunnelmissa lähden lomalle huomenna poikien kanssa. Mutta vain viikoksi siis.

 

Read Full Post »