Toukokuu on pian ohi – vilahtanut sellaista vauhtia, että melkein en ole mukana pysynyt. Arkea on tullut dokumentoitua talteen varsin lyhyesti. Tässä kuussa on vietetty syntymäpäiviä: omiani ja miehen, ja esikoisen. On juhlittu äitienpäivää, kuopus aloitti jalkapallokoulun, on ollut päiväkodin ja koulun kevätjuhlat. On jännitetty miten käy iltapäivähoidon kanssa. (Hyvin kävi…) Huomenna mennään laulamaan suvivirttä ekaluokan päätteeksi. Tänä samana aikana luonto ympärillä on kasvanut kesään. Pienistä pulleista silmuista on tullut ihanan vihreitä lehtiä, sinivuokot ja valkovuokot ovat kukkineet, samoin kevään sipulikasvit, kirsikka- ja omenapuut, marjapensaat… Tässä kahdeksan kuvaa kahdeksantuhannen sanan sijaan kuvaamaan toukokuutani:
